Digitalisaatio tapahtuu tässä ja nyt,
tässä kontekstissa, jossa elämme, opiskelemme ja teemme työtä. Digitalisaation
ilmiö on syntynyt teknologisen kehityksen äärettömän nopean tahdin
sivutuotteena, ja muun muassa tämä kehityksen tahti on synnyttänyt digiloikan termin ja ilmiön. Teknologisista
laitteista on tullut edullisempia, entistä helppokäyttöisempiä ja näin ollen ne
ovat hyödynnettävine ominaisuuksineen yhä useamman tavallisen kansalaisen
saavutettavissa. Voidaankin kysyä, miksi emme digiloikkaisi ja voimmeko
ylipäätään olla loikkaamatta? Tarkastelu tulee kohdistaa siihen, mitä
digiloikalla tarkoitetaan ja mitkä sen taustalla piilevät ajatukset, arvot ja
päämäärät ovat. Tässä tekstissä tarkastelen digiloikkaa erityisesti
koulutuksen näkökulmasta.
Digitalisaation arvo- ja
mielipidelatautuneesta luonteesta huolimatta tuskin kukaan voi kiistää sitä,
etteikö digitaalisuus olisi tuonut yhteiskuntaamme valtavasti enemmän
hyvinvointia, vaurautta, turvallisuutta ja tehokkuuttta. Mikael Jungner
korostaa laatimassaan Elinkeinoelämän keskusliiton selvityksessä
digitaalisuuden positiivisia puolia ja sen hyötyä Suomen kehitykselle ja
kilpailukyvylle. Selvityksessä mainitaan yhdeksän digitalisaation
perusperiaatetta, joissa hän painottaa digitalisaation avoimuutta,
kansallisesti ohjattua sekä poliittisesti neutraalia luonnetta.
Digitalisaatiolle tärkeitä ominaisuuksia ovat myös asiakaslähtöisyys, rohkeasti
kokeileminen ja tekeminen yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Jungner listaa selvityksessä
myös 21 konkreettista toimenpidettä, joilla Suomessa voidaan vauhdittaa
digikehitystä. Yksi näistä on tuoda digitaalinen oppimateriaali kouluihin ja
yhdistää verkko-oppimisympäristöjen käyttöä perinteiseen opetukseen.
Esimerkkinä tästä mainitaan Vantaan kaupunki, joka hankki 16500
tablettitietokonetta kaikille kouluilleen syksyllä 2014.
Elinkeinoelämän keskusliiton lisäksi
digikehitystä on vauhdittamassa opetus- ja kulttuuriministeriö
kärkihankkeillaan. Nykyisen hallituskauden tavoitteena on modernisoida
oppimisympäristöt ja ottaa uusi pedagogiikka käyttöön vauhdittamaan
oppimistulosten nousua. Osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeessa korostetaan
innostavaa oppimista ja Suomesta halutaan tehdä maa, jossa tekee mieli oppia
koko ajan uutta. Tavoitteeksi mainitaan myös peruskoulu-uudistus, joka pitää
sisällään myös opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen uudistamisen.
Hankkeessa ei varsinaisesti tuoda esille konkreettisia keinoja näiden edellä
mainittujen muutosten toimeenpanemiseen. Kärkihanke on herättänyt paljon
kysymyksiä, huolta ja kritiikkiä kasvatus- ja opetusalalla. Kuinka koulutusta
voidaan uudistaa ja kehittää nopealla tahdilla, kun esimerkiksi hallinnosta ja
tutkimuksesta leikataan rajusti? Mitä tarkalleen ottaen on tämä uusi pedagogiikka, joka johtaa
oppimistulokset nousuun ja tuo digitaalisuuden oppimisympäristöihin? Toivottavasti jotain sellaista, joka ei vain tuo digivälineitä oppimisympäristöihin, vaan myös osaa hyödyntää niitä oppimisen tukemiseen.
Julkisen sektorin lisäksi digiloikkaa on
johtamassa omalta osaltaan jokainen kasvatus- ja koulutusalan ammattilainen.
Koulutusinstituutioiden johtajilla on merkittävä rooli teknologian
hyödyntämisessä ja siihen liittyvän asenneilmapiirin luomisessa. Teknologian
hyödyntäminen lähtee johdon aloitteesta ja sitoutuneisuudesta muun muassa erilaisiin
projekteihin, kehittämishankkeisiin ja täydennyskoulutuksen järjestämiseen. Laadukkaalle
ja vaikuttavalle tieto- ja viestintätekniikan pedagogiseen käyttöön
keskittyvälle täydennyskoulutukselle on suuri kysyntä ja tähän kysyntään tulisi
etenkin yliopistojen vastata.
OAJ:n selvitysten mukaan opettajien
asenne digitalisoitumiseen on tutkitusti myönteinen. Digiloikkaa hidastaa
kuitenkin sen erittäin epätasainen tahti eri koulutusasteisiin nähden. Myös
alueelliset erot teknologian käytössä opetuksessa ja oppimisessa ovat valtavia,
mikä johtuu esimerkiksi kuntien osallistumismahdollisuuksista laitehankintoihin
ja verkkoyhteyksistä. Massiivisista laitehankinnoista ei ole paljoakaan hyötyä
myöskään silloin, kuin verkko kaatuu tai paikallista tukea tieto- ja
viestintätekniikan käyttöön ei ole saatavilla tarpeeksi nopeasti. OAJ esittää,
että digiloikkaa tulisi ohjata kansallisesti yhteneväisesti, ja jokaisen
työnantajan tulisi tarjota opettajalle henkilökohtainen kannettava
digityöväline. Koulu ei digiloikkaa sen vauhdikkaammin kuin yksittäinen
opettajakaan, ellei hänellä ole käytössään tarvittavia laitteita ja ohjelmia. Työntarjoajan,
eli yleensä kunnan tehtävänä on viime kädessä päättää laitteiden ja hankkeiden
rahoituksesta ja näin ollen myöskään esimerkiksi kunnan sivistystoimen
johtajien täydennyskoulutusta teknologian hyödyntämiseen opetuksessa ei pidä
unohtaa.
Pelkän digiloikan sijaan olisi ehkä syytä
puhua pedagogisesta digiloikasta. Joidenkin tutkimusten mukaan oppilaiden
suhtautuminen oppimisteknologian käyttöön on kielteisempää kuin opettajien.
Oppilaat hallitsevat mobiililaitteiden viihdekäytön, mutta tarvitaan aivan
uudenlaista lähestymistapaa, jotta niiden opetuksellinen ja kasvatuksellinen potentiaali
tulisi esiin. Kyky itsesäätelyyn ja oman toiminnan kontrollointiin korostuu
teknologialla tuotetuissa oppimisen tilanteissa, sillä oppijalla on enemmän
valinnan mahdollisuuksia ja opetus on siirtymässä yhä enemmän
opettajakeskeisestä oppilaslähtöiseksi. Näin ollen tieto- ja
viestintätekniikkaa hyödyntävät oppilaat ja opiskelijatkaan eivät ole
digiloikan sivustaseuraajia, vaan myös keskeisessä roolissa määrittelemässä sen askelmerkkejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti