Oppimisympäristöjen kehittämistä Oulussa - osa 1

Wilson (1996) esittää, että oppimisympäristö on paikka, jossa ihmisillä on käytössään resursseja asioiden ymmärtämiseksi ja sitä varten, että he voivat löytää merkityksellisiä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Hänen mukaansa konstruktivististen oppimisympäristöjen määrittelyissä painottuu merkityksellisten ja aitojen toimintojen ja aktiviteettien tärkeys, sillä niiden kautta oppija rakentaa ymmärrystään ja oppii erilaisia ongelmanratkaisutaitoja. Oppimisympäristön pitäisi siis tukea ja edistää oppimista, mutta siihen millaisia oppimisympäristöt ovat vaikuttaa paljon se, millaisena tieto, oppiminen ja opetus nähdään. Oppimisympäristön ollessa kuitenkin kovin laaja käsite ovat monet tutkijat pilkkoneet käsitettä piennemmäksi. Esimerkiksi Piispanen (2008) on väitöskirjassaan jaotellut oppimisympäristöjen osa-alueiksi fyysisen, pedagogisen sekä psykologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden. Muutokset näissä ulottuvuuksissa tai niiden kehittäminen voi parhaimmillaan tukea sekä opettamista että oppimista.

Pääsin viime syksynä vierailemaan sekä Oulun yliopistolla että Oulun normaalikoulun tiloissa. Molemmissa paikoissa oli otettu jokin tila, jota oli lähdetty kehittämään siten, että se palvelisi paremmin oppimisympäristönä. Lyhyen vierailun pohjalta jäi vaikutelma, että kehittämistä oli tehty kokonaisvaltaisesti Piispasenkin esittämät oppimisympäristön osa-alueet ja ulottuvuudet huomioiden.

Luentosali 2 yliopistolla

Yliopistolla kehittämiskohteeksi oli otettu iso luentosali. Salissa oli huomioitu niin akustiikka, tekniikka kuin vuorovaikutuksellisuuskin. Luentosalissa on mm. kokolattiamatto sekä seinillä kankaita pehmentämässä akustiikkaa. Äänimaisema olikin hyvin miellyttävä. Yliopiston tilapäällikkö myös kertoi, että kokolattiamatto on helppo pitää puhtaana sekä sitoo pölyä, jolloin allergisten on helppo olla tilassa. 

Luentosalin katsomo oli rakennettu siten, että portaikot olivat eri levyisiä ja niihin oli sijoitettu erilaisia pöytäryhmiä. Tämä mahdollisti monenlaisten ryhmätöiden tekemisen sekä luennon aikana että silloin, kun luentosali oli vapaana. Näin saatiin nostettua tilan käyttöastetta. Muutamiin pöytäryhmiin oli myös yhdistetty isoja televisionäyttöjä, joihin pystyi heijastamaan kuvaa niin iPadilta, puhelimesta kuin kannettavalta tieteokoneeltakin. Näyttöjen lisäksi pöytäryhmän vierestä löytyi myös valkotaulu (ks. alempi kuva).

Näillä ratkaisuilla saatiin lisättyä mahdollisuuksia vuorovaikutuksen syntymiseen luennon aikana. Useimmat ratkaisut vaikuttivat toimivilta ja mielenkiintoista oli, ettei tekniikka ei noussut pääasiaksi, vaan ainoastaan oppimisen ja vuorovaikutuksen tuen välineeksi. Luentosali vaikutti viihtyisältä ja inspiroivalta. Kenties tässä on yliopistojen oppimisympäristöjen uusi tulevaisuus?

--

Yliopistonlehtori Jari Larun diasarjasta löytyy lisätietoja luentosalin käytöstä.

Piispanen, M. 2008. Hyvä oppimisympäristö. Oppilaiden, vanhempien ja opettajien hyvyyskäsitysten kohtaaminen peruskoulussa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius.

Wilson, B. 1996. Constructivist learning environments: Case studies in instructional design.